EJECT, EJECT!

Miro ja muutama muukin kysyi nettisivullani miten Hornetin heittoistuin toimii ja miten heittoistuinhyppyä varten harjoitellaan. Hornetissa on heittoistuin, jolla ohjaaja voi pelastautua ohjaamosta koneen vaurioituessa lennolla lentokelvottamaksi. Heittoistuimella voi pelastautua tarvittaessa myös maan pinnalla. Ennen lentoa ohjaaja vyöttäytyy ohjaamoon – tai oikeastaan heittoistuimeen. Ohjaaja kiinnittyy penkkiin kahdella hartiavyöllä, kahdella lannevyöllä, yhdellä nivusvyöllä. Lisäksi ohjaaja kiinnittää […]

Hornetin ohjaamon melu ja lämpötila

Petri kysyi, kuinka meluisaa Hornetin ohjaamossa on ja millainen lämmitys Hornetissa on. Hornetin ohjaamossa on aika kova melu. Moottorit pitävät ääntä ja yllättävän paljon melua ohjaamoon syntyy myös avioniikkajärjestelmien tuulettimista. Ohjaajien kypärä suojaa kohtalaisesti lentomelulta. Ohjaajat käyttävätkin lennolla kypärän lisäksi kuulosuojaimia. Yksinkertaisimmillaan kuulosuojaimet olivat eräänlaista pumpulia, josta pyöriteltiin sormilla tulpat. Tällaisia ei tosin ole käytetty […]

Viimeiseen tiimaan

Sekä Miro, että Vesa olivat lähettäneet kysymyksen siitä, miltä tuntui sen (toistaiseksi) aivan viimeisen Hornet lennon jälkeen tuntui. Viimeinen lentoni Hornetilla oli todella tylsä. Sain ensinnäkin tehtävälle vain yhden koneen, eikä yhdellä voi tehdä mitään todella räyhäkästä – lukuun ottamatta ehkä taitolentoa ja suunnistamista matalalla – siis oikeasti matalalla. Sää oli tuona päivänä kuitenkin niin […]

Paineen tasaus lennolla?

Jyri kyseli taannoin, miten hävittäjälentäjät tasaavat korvien paineen lennon aikana. Tärykalvon ulkopuolisessa ulkokorvassa vallitsee sama ilmanpaine, kuin hävittäjän ohjaamossa. Vaikka ohjaamo on paineistettu, muuttuu ohjaamon paine lentokorkeuden muuttuessa: lentokorkeuden kasvaessa ohjaamopaine pienenee ja lentokorkeuden pienentyessä paine kasvaa. Paineistus voi myös rikkoutua, jolloin ohjaamossa on sama paine kuin ympäröivässä ilmakehässä. Ohjaamopaineen laskiessa tärykalvon sisäpuolella sijaitsevan välikorvan […]

Mitä hävittäjässä tehdään kun ”hätä” iskee?

Fantsu tiedusteli mitä hävittäjälentäjä tekee, jos vessahätä iskee lennon aikana: pitääkö vain odotella ja toivoa parasta? Ihmisen aineenvaihdunta on luonteeltaan sellainen, että aina silloin tällöin elimistöstä nyt vain on pakko poistaa ylimääräistä ainesta. Ongelma muodostuu siitä, että hävittäjälentokoneen saniteettitilat ovat hmm…sanotaanko hieman puutteelliset. Lentäjällä on asian hoitamiseksi useampikin vaihtoehto. Ensinnäkin voi yrittää vain sinnitellä. Se […]

Nimikkokoneet

Mikko tiedusteli onko hävittäjälentäjillä Suomessa yksilölliset koneet vai saako ohjaaja aina ”uuden” satunnaisen koneen lennolle? Hornetit kiertävät erityisen suunnitelman mukaisesti huollossa. Lisäksi koneita joudutaan varsinaisen huoltosyklin ulkopuolella aina silloin tällöin korjaamaan – ohjaajat kun ainakin joidenkin mielestä ovat erikoistuneet rikkomaan lentokoneita. Jokaiselle päivälle suunnitellaan lentopalvelus – eli kuka lentää ja mitä. Tämän suunnitelman perusteella käyttöön […]

Lentäjäksi Ilmavoimiin?

Johannes tiedusteli miten kutsuntoihin täytyy valmistautua ja mitä kaikkea kannattaa treenata ennen Lentoreserviupseerikurssin (LENTORUK) valintakokeita? Ensinnäkin on syytä muistuttaa, että LENTORUK on ainoa väylä päästä hävittäjälentäjäksi. Toisin sanoen, jos hävittäjälentäjäksi halajaa, on aivan ensiksi päästävät LENTORUK:lle. Hakijoita kurssille on ymmärrettävästi paljon, mutta joka vuosi pieni määrä nuoria miehiä ja naisia pääsee kurssille. Eli ensimmäinen asia […]

You can be my wingman any time

Simo kysyi nettisivullani, olenko koskaan noussut tai laskeutunut lentotukialukselta. Helppo vastaus: en ole. Mutta yksi suomalainen on tehnyt molemmat. Kapteeni Juha ”Stallion” Järvinen on ainoa suomalainen, joka on laskeutunut lentotukialukselle ja tehnyt sieltä katapulttistartin, eli lentoonlähdön. Olen Juhalle tästä aidosti kateellinen ja olen harkinnut väittäväni itse tehneeni nämä molemmat sankariteot. Saattaa olla, että joskus jonain […]

Miltä tuntuu tunnistaa venäläinen hävittäjä?

Rami kysyi aika monta kysymystä liittyen tunnistuslentoihin – esim. mitä tapahtuu, jos tunnistettava kone ampuukin Hornetia? Ilmavoimat säätelee jatkuvasti valmiuttaan ja jossain päin Suomea on vuorokauden jokaisena tuntina ja vuoden jokaisena päivänä tarvittava määrä hävittäjiä ja henkilökuntaa päivystämässä. Jos Suomen ilmatilaa loukataan tai Suomen lähialueen kansainvälisessä ilmatilassa on poikkeuksellista toimintaa, ilmaan lähetetään päivystyslentokone tai –koneita. […]

Talvirenkaat Hornetissa?

Nina kysyi Käytetäänkö lentokoneissa talvirenkaita?  Ei, hävittäjissä ei käytetä talvirenkaita. Hävittäjissä käytetään ympäri vuoden samanlaisia renkaita, joiden kumiseos sopii hyvin monenlaisille lämpötiloille. Lisäksi kiitotiet pyritään pitämään aina sulina – tai ainakin puhtaina lumesta ja jäästä. Lentokenttien kunnossapito suorittaa lumisateella kiitotien, rullaustien ja muidenkin lentokoneiden liikennöintialueiden aurauksen, jonka lisäksi niitä myös harjataan. Kunnossapidon kannalta vaikeimmat olosuhteet […]