Fantsu tiedusteli mitä hävittäjälentäjä tekee, jos vessahätä iskee lennon aikana: pitääkö vain odotella ja toivoa parasta?
Ihmisen aineenvaihdunta on luonteeltaan sellainen, että aina silloin tällöin elimistöstä nyt vain on pakko poistaa ylimääräistä ainesta. Ongelma muodostuu siitä, että hävittäjälentokoneen saniteettitilat ovat hmm…sanotaanko hieman puutteelliset.
Lentäjällä on asian hoitamiseksi useampikin vaihtoehto. Ensinnäkin voi yrittää vain sinnitellä. Se ei ole erityisen miellyttävää, jos samaan aikaan esimerkiksi G-housut puristavat alavatsaa. Ja eipä siinä kovan vessahädän keskellä muutenkaan oikein ajatus kulje.
Lentohaalareiden vetoketju aukeaa sekä ylhäältä että alhaalta. Jos on oikein taitava, niin ehkä haalarin vetoketjua voi onnistua avaamaan alhaalta sen verran, että ”numero ykkösen” voisi pystyä tiristämään johonkin pulloon tai kuppiin – jos siis on hoksannut ottaa sellaisen mukaan lennolle. Tätä tarkoitusta varten on olemassa myös erikseen suunniteltu piddle bag, eli ”kusipussi”. Pussin pohjalla on jauhoa, joka muuttuu ”ykkösen” jälkeen geeliksi. Oheisessa kuvassa US Marine Core:n Hornet ja piddle bag. Jonkun mielestä ehkä hieman graavia, mutta toisaalta hyvin luonnollista.
Suomessa käytetään kuitenkin lähes kaikilla lennoilla meripelastuspukua, joka on siis saman tyyppinen kuivapuku, kuin veneilyssä ja sukeltamisessa käytetään. Meripuvussa on haarojen kohdalla paksu vetoketju, josta ainakin suunnittelijoiden mielestä tulisi kyetä hoitamaan asiansa. Päästäkseen vetoketjuun käsiksi, ohjaajan on ensin siirrettävä heittoistuimen vöitä sivuun ja sen jälkeen kiskottava G-housuja vetoketjun tieltä. Jos ohjaaja saa taiteiltua meripuvun vetoketjun auki, on tämän jälkeen saatava vielä villaisen aluspuvun vetoketju auki ja tämän jälkeen vielä siirrettävä puuvillaisen aluspuvun housuja riittävästi sivuun. Jos ohjaaja on selvinnyt tähän asti, isompi tai vähän pienempikin ”mamba” todennäköisesti nylkeytyy ulos autettaessa meripuvun ahtaan aukon paksuun vetoketjuun. En siis usko kenenkään, ikinä, missään onnistuneen tekemään tarpeitaan meripukuun tehdyn aukon kautta. Naislentäjillä tilanne on vielä hieman hankalampi, vaikka ainakin Yhdysvaltojen ilmavoimissa onkin alettu varusteiden suunnittelussa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota naislentäjien fysiologiaan.
Kovimman hädän hetkellä voi tietysti myös yrittää laskea ”ihan vaan pikkuisen” housuun. Se ei ole koskaan päättynyt hyvin.
Yksi vaihtoehto on myös käyttää eräänlaista sorsaa, joka on kuitenkin kiinnitettävä kehoon jo ennen lentoa. Itse en ole koskaan sorsaa käyttänyt, mutta tiedän sellaisia olevan olemassa. Varmaankin maailmanlaajuisesti yleisin tapa ongelman hoitamiseksi on käyttää vaippaa. Kun on useamman tunnin istunut hävittäjän ohjaamossa märässä tai kuraisessa vaipassa, saa ainakin konkreettisen muistutuksen suomalaisvanhusten laitoshoidon tilasta. Ja saattaa siinä vähän taistelumoraalikin laskea.
Tavallisilla harjoituslennoilla kynnys alleen laskemisestä on kohtalaisen korkea. Lyhyillä harjoituslennoilla vessahätä harvemmin muodostuu todelliseksi ongelmaksi, vaikka tiedänkin lentoja keskeytetyn ”luonnon kutsuessa”. Pitkillä siirtolennoilla tai operatiivisessa toiminnassa ohjaajalla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Lento jatkuu niin pitkään kuin se jatkuu ja samaan aikaan elimistö toimii omalla rytmillään.
Yksi vastaus