Akateeminen artikkeli on yleisimmin pituudeltaan noin 6000 sanaa, joka tarkoittaa noin kahtakymmentä A4-liuskaa. Sellaisenhan pyöräyttää yhdessä viikonlopussa ja puolikkaalla pullolla punaviiniä. Vai kirjoittaako sittenkään?
Artikkelimme ”Measurement of team performance – have we been underperforming” julkaistiin vuonna 2021 Theoretical issues in ergonomics science- lehdessä. Ensimmäinen idea artikkelista syntyi vuonna 2019. Ajatus lähti siitä, että olimme jo pitkään miettineet hävittäjälentäjien muodostamien tiimien suorituskykyä, mutta pohdinnat tuntuivat olevan jollain tavalla sirpaloituneita ja niistä puuttui suorituskyvyn eri osa-alueita yhdistävä kokonaisrakenne. Hämmästyttävää oli myös se, että kansainvälisessä kirjallisuudessa teemasta ei oikeastaan löytynyt mitään vakavasti otettavia julkaisuja. Asia oli siis hoidettava itse ja siksi siinä oli myös tieteellisen artikkelin – tai tuttavallisemmin vain ”lapun” – paikka.
Aloitin lukemalla järkyttävän määrän jo julkaistuja tieteellisiä artikkeleita, yrittäen hahmottaa millaisella mallilla tiimien suorituskykyä on aiemmin kuvattu. Asiaa ei lainkaan helpottanut se, että tämä tiimien toimintaan liittyvä sielutiede ei ole matematiikkaa, jossa on olemassa yksi totuus. Eräässä review-artikkelissa todettiinkin, että tiimien toimintaperiaatteista on julkaistu yli 100 erilaista mallia. Se, että malleja on samasta teemasta niin paljon ei kuitenkaan tarkoita, että yksi malleista olisi oikein jo loput olisivat jollain tavalla huuhaata. Sanonta kuulukin, että kaikki mallit ovat virheellisiä – jotkin niistä ovat kuitenkin hyödyllisiä. Meidän ongelmamme oli, että mikään malleista ei vaikuttanut olevan hyödyllinen yritettäessämme selittää tiimien toimintaa ilmataistelussa.
Koitin sekavilla kaavioilla ja suttuisilla piirroksilla muodostaa itselleni jonkinlaisen kokonaiskäsityksen siitä, miten hävittäjäparvi tiiminä toimii. Tämä tieteen alalaji tunnetaan myös niin sanottuna ”boxologiana”. Sillä ei siis varsinaisesti ole mitään tekemistä tieteen kanssa, mutta sinne tänne viuhuvilla laatikoilla ja nuolilla voi yrittää edes jollain tavalla selittää itselleen ja muille ajatuksia, jotka eivät ole vielä jalostuneet aivan timanttisiksi. Piirsin ja pyyhin pois paljon nuoli ja laatikoita. Piirrokset tein whiteboard-tusseilla lähinnä työpisteeni ikkunoihin ja vähitellen paikka näytti repäistyn suoraan Beautiful Mind elokuvasta.
Kun olimme saavuttaneet älyllisen konsensuksen hävittäjäparvia koskevien tiimien dynamiikasta, oli aika aloittaa kirjoitustyö. Kirjoitustyö on hidasta. Siis todella hidasta. Toisin kuin some-postauksissa ja blogeissa, akateemisissa käsikirjoituksissa pitää jokaista sanaa miettiä: voinko sanoa näin, tuottaako tämä mitään lisäarvoa tekstille. Käsikirjoituksen uusia versioita syntyi lähes päivittäin. Olen säästänyt kaikki käsikirjoituksen versiot ja näyttää siltä, että kirjoittaminen on tapahtunut pääosin öisin ja eri versioihin on kulutettu satoja tunteja aikaa.
Kirjoittamisen alkuvaiheessa pitää myös päättää mikä on ns. ”target journal” – eli mihin lehteen käsikirjoitus aiotaan lähettää. Jokaisella lehdellä on omat muotovaatimuksensa ja jokaiseen lehteen pitää kirjoittaa hieman eri tyylillä. Koska hyvin pian alkoi vaikuttaa siltä, että käsikirjoituksesta tulisi kohtalaisen pitkä, valitsimme target journaliksi Theoretical Issues in Ergonomics Science- lehden, jossa käsikirjoituksen sanamäärään suhtaudutaan varsin joustavaksi.
Noin vuotta myöhemmin käsikirjoitus oli valmis ja se submitoitiin – eli lähetettiin lehteen arvioitavaksi. Tässä vaiheessa käsikirjoitus saa ensimmäisen tuomionsa. Jos Editorial Office ei alkuunkaan pidä käsikirjoituksesta, on seurauksena ”desk reject”, eli välitön hylkääminen. Desk reject on aina melkoinen pettymys, koska tässä vaiheessa käsikirjoitukseen on jo valutettu huomattava määrä sydänverta. Mikäli käsikirjoitusta ei hylätä heti lähtöruudussa, se lähetetään kahdelle tai kolmelle ulkopuoliselle tutkijalle vertaisarvioitavaksi. Vertaisarvioijat lukevat käsikirjoituksen ja antavat sille yhden kolmesta tuomiosta: ”Accepted”, ”Accepted with minor revisions” tai “Accepted with major revisions”. “Accepted” tarkoittaa, että käsikirjoitus on hyväksytty julkaistavaksi sellaisenaan.”Accepted with major revisions” on kaiketi yleisin tuomio. Se tarkoittaa, että käsikirjoituksessa on potentiaalia artikkeliksi, mutta se vaatii huomattavia korjauksia. ”Minor revisions” tarkoittaa yleensä joitain huomattavan pieniä kielioppikorjauksia tai yksittäisten sanojen vaihtamista. Vertaisarvioijat saavat tehdä millaisia suosituksia ja ehdotuksia tahansa. Kaikkiin huomioihin on reagoitavat – olivatpa ne kuinka päättömiä tahansa. Jos nimittäin huomioihin ei anna tyydyttävää vastausta, vertaisarvioijalla on aina oikeus hylätä käsikirjoitus.
Käsikirjoituksemme sai tuomion ”Accepted with major revisions”. Periaatteessa voisi luulla tehtävän olevan tämän jälkeen helppo: teet vain arvioitsijan ehdottamat muutokset käsikirjoitukseen ja sillä hyvä. Ongelma on vain siinä, että arvioitsijat voivat lähes yksinvaltiaina pyytää millaisia muutoksia tahansa – myös sellaisia, jotka eivät millään lailla tee käsikirjoitusta paremmaksi. Vielä kiusallisempaa on, jos (ja monesti kun) arvioitisijat esittävät keskenään ristiriitaisia vaatimuksia ja ehdotuksia.
Työstimme muutoksia ja korjauksia muutaman kuukauden ja lähetimme korjatun käsikirjoituksen takaisin lehteen. Odottelimme kuukauden ja saimme pyynnön tehdä lisää korjauksia. Osa korjauspyynnöistä johtui juuri tekemistämme korjauksista. Tästä voi siis syntyä eräänlainen ikiliikkuja tai kuoleman spiraali. Työstimme taas noin kuukauden uusia korjauksia ja lähetimme vastineemme lehteen. Jälleen kuukauden odotus, jonka jälkeen saimme tiedon, että käsikirjoitus on hyväksytty. Vielä tämänkin jälkeen lehden toimitus pyysi korjauksia käsikirjoituksen muotoiluun, jotta lehden ei tarvitsisi itse käyttää sekuntiakaan käsikirjoituksen editointiin. Kun käsikirjoitus oli lopulta hiottu täysin virheettömäksi, lehdestä tiedusteltiin ystävällisesti haluammeko artikkelin olevan vapaasti kaikkien luettavaksi. Muodollista 1500 dollarin korvausta vastaan tietenkin. Hyvä bisnes.
Lopulta artikkeli julkaistiin ja alkoi odotus siitä, lukeeko kukaan sitä ja vielä tärkeämpää, viittaako kukaan omassa työssään meidän artikkeliin. Samaan aikaan uusi käsikirjoitus oli jo valmisteilla ja koko tivoli alkamassa uudestaan. Joku voisi kysyä onko tällaisessa touhussa mitään järkeä. Välillä olen kysynyt samaa myös itseltäni. Ehkä olisi helpompaa vain huudella somessa jotain puolivillaista.
Lopullisen voit lukea tämän sivuston ”Artikkelit”-osiosta.